Haluun päästä jakamaan mun tuntemukset muille ihmisille. Mulla on ollu viimeiset kuusi vuotta aika hankalaa itseni kanssa. En oo tienny kuka oon ja oon yrittäny olla jotain muuta. Oon halunnu jäädä sänkyyn makaamaan aamusin ja katsoa leffoja koko päivä, koska ne saa mun ajatukset muualle. Pois itestäni ja mun elämästä, todellisuudesta.
Kun olin 8.luokalla mä koin ekaa kertaa sellasia tunteita, joita en tajunnu. Luulin siinä vaiheessa, että se kaikki kuulu vaan ikään ja se menee ajan kanssa ohi. Kyllä mä pian tajusin, että se tunne oli tullut jäädäkseen. Mä en ollut normaali. Niin mä ajattelin todella pitkään.
Silti mä yritin olla normaali. Eihän siitä mitään tullut, mutta sen kaiken tuskan jälkeen mä oon nyt tässä. On mulla ollu paljon hyviäkin hetkiä mulle rakkaiden ihmisten kanssa, muttei se loppupeleissä riitä. En mä ollu onnellinen. Vihasin katsoa muiden onnellisuutta vierestä ja hautoa itsemurhaa. Kyllä se ajatus kävi mun mielessä aika paljon tiettyinä aikoina, turhaan mä sitä kiistän. Mutten mä ois koskaan itseäni satuttanu. Rakastan mun perhettä ja ystäviä ihan liikaa, jotta tekisin jotain niin itsekästä.
Mä erosin mun poikaystävästä joulukuun alussa ja se ajatus oli ollu mun mielessä jo liian kauan. Kyllä me molemmat tiedettiin, ettei siitä tulis enää mitään, koska mä en ollu siinä täysillä mukana. Mun sydän ei ollu. Koska erottiin niin myöhään, niin päätettiin silti muuttaa yhteen Jyväskylään, koska mulla oli siellä joka tapauksessa työharjoittelupaikka ja olin innoissani siitä. Tuntuhan se hassulta muuttaa yhteen, mutta kyllä me pärjättiin ihan hyvin.
Valehtelin aika pitkään mun rakkaille mun tilanteesta. Kai sitä oli vaan kaikista vaikeinta myöntää itelleen, että siihen se 2,5 vuoden suhde loppui. Mutta puoltoista kuukautta sitten mun elämä käänty päälaelleen. Tapasin netissä yhen ihanan tytön ja siitä on nyt kuukausi, kun tavattiin ekan kerran. Olinhan mä jo pitkään odottanu sitä tunnetta, että mun on hyvä olla jonkun ihmisen kanssa ja oon onnellinen. Kaikki tapahtu oikeastaan aika äkkiä, mutta se vaan oli mulle aika selvä juttu saman tien.
Seurustelen nyt siis tytön kanssa ja oon onnellisempi kuin koskaan. Vaikka kuusi vuotta valheessa eläminen oli vaikeaa, niin tekisin sen milloin vaan uudestaan, jos se tois mut tähän<3
Mä myöskin aloin about kuukausi sitten miettiä omaan asuntoon muuttamista ja muutin eilen. (: En oo vielä nukkunu yhtäkään yötä mun uudessa kodissa ja kyllähän mua jännittää, mutta tätä mä taidan kaivatakin. Mun tyttöystäväkin, joka on kaks vuotta nuorempi, on itsenäisempi kuin mä. :D
Ennen mun tyttöystävän, Jasminin, tapaamista en edes ollu oikeesti ajatellu tulevani kaapista ulos. Ajattelin, että voin salata sen asian koko elämäni ajan. Mut yhtäkkiä kaikki vaan tuntu jotenkin oikeelta ja en halunnu enää salata mitään. Ensimmäisenä kerroin mun äidille ja sitten muulle perheelle. Ne otti sen paremmin vastaan kuin oisin koskaan voinu kuvitella. Itkin ilosta joka ikinen kerta ja koska olin niin helpottunu.
Nyt en enää jaksa salata mitään. Eikä Jasminkaan halua, vaikka tää kaikki on sille kans ihan uutta. Vaikee uskoa, että löysin itelleni niin täydellisen naisen. En tiedä, miten oon muka ansainnu jotain niin hyvää, mutten valita. :D Luulin, ettei enkeleitä oo olemassa<3
Mutta nyt oon junassa matkalla Tuusulaan viettämään mun siskon synttäreitä, enkä maltaa oottaa! Oon ollu viimeks kotona about kuukausi sitten. Tuntuu niin hyvältä päästä näkemään kaikki! Varsinkin kun oon ollu töissä yhdeksän päivää putkeen. Huhhuh. En tiiä edes, miten jaksan, mutta mä vaan jaksan. Aina ja ikuisesti. Oon nukkunu kahtena viimesenä yönä 4,5h, mutta silti mä jaksan ja oon valmis bilettää. :D
On vaikeaa olla erossa mun tyttöystävästä yli kaksi viikkoa, mutta ens viikonloppuna se tulee mun luo. (: Ja kaikista parasta on se, että mun koko viikonloppu on vapaa! Ihanaa<3
Voisin vielä laittaa muutaman kuvan tähän loppuun. (:
 |
| Piirsin töissä meiän uudelle liitutaululle tällasen. Työkaverit kehuskeli ihan hirveesti, vaikken oo ees hyvä piirtää. Mut oon oikeesti ylpee noista pääsiäismunista! :DD |
