Mä annan sut pois

On ehkä kaikista vaikeinta aloittaa tekstiä tällä kertaa. Me luovuttiin meidän lemmikeistä. Mikään ei oo varmaan ikinä ollu niin vaikeaa. Ollaan itketty niin paljon... Tänään Jasmin on töissä ja mä en oo koskaan tuntenu olevani niin yksinäinen kuin nyt. Demi ja Mila oli aina mun kanssa kotona. Täällä ei ollu koskaan täysin hiljaista. Nyt on. Monet ajattelee, että miksi otitte lemmikkejä, jos mä oon kerta allerginen. Mä en oo tienny mun allergian vahvuudesta paljoakaan. Meillä on aina ollu vanhempien kotona kissoja, mutta ne ei oo paljoa ollu sisällä meidän kanssa. Tottakai tää oli mulle suuri muutos, mutta mä olin valmis ottamaan kaiken sen tulevan vastaan. En vaan ajatellu tän olevan niin hankalaa. Ja kaikille tiedoksi, en kadu yhtään Demin ja Milan ottamista. En sitten tippaakaan. Mä en oo ikinä rakastanu yhtäkään lemmikkiä niin paljon kuin näitä kahta<3 Milaan rakastuin saman tien, kun se haettiin. Demiin rakastuin hiljalleen ajan kanssa.

Meidän oli tarkoitus viettää ihana viikonloppu Vantaalla kylpylässä, mutta sitten tajuttiin, että se olisi paras viikonloppu luopua meidän rakkaista. Demi vietiin ensin Jyväskylään sunnuntaiaamuna ja siitä jatkettiin Tampereelle mun siskon lapsen ristiäisiin. Mila vietiin Keravalle maanantaiaamuna ja sen jälkeen lähdettiin Flamingon kylpylään ja hotelliin. Voi sitä itkun määrää... Kun jätät oman lemmikkisi tuntemattoman ihmisen luo. Oli vaikeaa päästää irti ja itkua oli vaikeaa pidättää. Heti ovesta ulos astumisen jälkeen tuska tuli hiljalleen ulos. On varmaan turha sanoa, että itken tätä kirjoittaessanikin... Oon itkeny joka päivä viimeisen viikon ajan. Päivä päivältä se helpottaa ja parasta on se, että Demi ja Mila saivat uudet ihanat kodit. Mä en ois voinu antaa niille sitä kaikkea, mitä ne ansaitsee, mutta oon kiitollinen, että sain olla Demin elämässä 5kk ja Milan 4kk. Mä sain olla äiti maailman sulosimmille lapsille<3

Viimeinen ilta yhdessä kotona<3

Nyt me yritetään vaan selvitä tästä. Me ollaan taas kahdestaan niin kuin meidän suhteen alussa. Ei se oo huono asia, mutta kyllä se tuntuu oudolta. Mun ihottumat on vielä aika pahat ja mä yritän rasvailla niitä parhaani mukaan.

Mä oon lihonu viime aikoina jonkun verran ja se asia painaa mua tosi paljon. Mä pidän itseäni rumana ja läskinä. Jos saisin valita, en lähtis ulos tästä talosta koskaan. Jotkut sanoo, että laihduttaminen on helppoa ja herkkujen väliin jättäminen on helppoa ja blaa blaa. Ei se ole, jos sun on tosi paha olla. Mä oikeasti voin sanoa ymmärtäväni nykyään ihmisiä, jotka syö suruun. Mä teen niin koko ajan. Mä oon niin täynnä sitä, että mulle sanotaan mun painosta ja siitä, miten syön. Mä oon aikuinen ihminen ja teen itse omat valintani. Mulla on ollu tosi vaikeaa monta monta vuotta ja joku vielä haluaa pahentaa tätä oloa entisestään. Mitä mä oon tehny ansaitakseni sen? Mä pidän niin pitkän tauon töistä kuin haluan ja teen elämälläni mitä haluan. Ja kyllä mä aion laihtua, mutta teen sen omilla ehdoillani. Onneksi edes Jasmin on mun tukena. Muuta en tarvitsekaan.